3+ vinkkiä joilla lisäät verkkokaupan myyntiä

Verkkokauppiaan työ on jatkuvaa kaupan kehittämistä. Suuret pilvilinnat isoista myynneistä ja lisääntyvästä vapaa-ajasta kaupan pyöriessä lähes automaattisesti karsiutuvat siinä vaiheessa, kun ruvetaan huomioimana kävijöiden osto%. Eli yleisesti konversion keskimääräistä tasoa. Niin se taitaa olla keskiarvona koko maailmassa jossain 1,5% tienoilla. Sadasta kaupassa kävijästä ostoksia tekee siis melkein 2 ihmistä.

Mitäpäs jos tuon prosentin saisikin ihan yksinkertaisilla asioilla hieman paremmaksi, kuin tuo keskiarvo on? Olen ollut muutamien keskikokoisten  verkkokauppojen kehitystyössä mukana ja sillä pienellä kokemuksella jota olen näistä keisseistä oppinut, olen saanut itselleni selväksi verkkoauppaan liittyviä perusasioita joilla tuohon mystiseen konversio% verkkokaupassa voidaan vaikuttaa.

1. tee ostaminen helpoksi

Oletko ihmetellyt miten kaikkialla Suomessa tuntuu olevan kaupunkien keskustoissa todella paljon tyhjiä liiketiloja? Voisiko tämä johtua siitä, että ihmisillä on yksinkertaisesti vaikea lähteä asioimaan keskustoihin, kun verkkokaupasta löytää lähes kaiken tarvittavan helpommin, edullisemmin ja aikaa säästämällä?

Jos tämä hypoteettinen olettamus pitää paikkaansa, miksi ihmeessä sitten teemme verkkokauppoja, joissa ostoprosentti on 1,5%. Tässäkin saattaa mielestäni olla kysymys samasta asiasta. Verkkokaupasta ostaminen on tehty liian vaikeaksi.  Ohessa checkilistaa joihin kannattaa oman kauppansa asioinnin helpottamiseksi kiinnittää huomiota.

  • Onko tuotteesi verkkokaupassa helposti löydettävissä?
  • Onko tuotteellasi hyvä myynti-ja palvelukuvaus?
  • Onko verkkokauppasi nopeasti latautuva? Alle 3 sekuntia?
  • Onko käytössä 1 sivun ostoskori?
  • Onko maksuvaihtoehdot monipuoliset?
  • Antaako kauppa yleisesti luotettavan kuvan ostajalle?

Samat ostoprosessiin liittyvät asiat kuin kivijalkamyymälöissä on vahvasti järkeiltävissä myös verkkokauppojen ostoprosessiin liittyvissä asioissa. Kuinka moni ärsyyntyy kun cittarissa tai prismassa joutuu odottamaan kassalle pääsyä? No veikkaan että aika moni. Oletko joskus mennyt kivijalkamyymälään ja kääntynyt saman tien pois, koska kaupan ensivaikutelma on antanut itsestään huonon kuvan?

Ihmiset haluat ostaa paikoista, joissa pystyy asioimaan nopeasti ja luotettavasti., ja josta tuotteen saa itselleen kohtuullisessa ajassa ostamisen tapahduttua.

2. lisää verkkokauppaan chat

Kun kohtaat ongelmatilanteen verkkokaupassa, jätätkö ostamisen kesken? Aivan. Aika moni meistä tuskautuu ja huomaa löytävänsä itsensä paikasta josta on helpompi ostaa. Mitä jos kaupassa olisikin paikalla kaveri jolta voisi kysyä apua ostamisen ongelmatilanteisiin kun ostaja niitä verkkokaupassa kohtaa?

Moni verkkokauppias varmasti miettii, sitä että sittenhän sitä joutuu naputtamaan vastauksia koko ajan kaiken maailman kysymysten parissa. Tätä asiaa voisi ajatella taas vähän samoin näkövinkkelein kuin ostamista  kivijalkamyymälässä. Mitä teet kivijalassa jos et satu löytämään sopivaa kenkäparia lehdessä mainostetusta alennustuotteesta? No kysyt myyjältä löytyykö niitä?  Saattaa olla että tuotetta on varastossa, tai sitten et löytänyt niitä oikeasta paikasta.

Siihen asiaan että onko siitä asiakkaiden kysymyksiin vastailusta hyötyä kaupallisessa mielessä, löytyy lisää tietoa seuraavasta. Chat-palveluun ja verkkokaupan kehittämiseen liittynessä tutkimuksessa huomattiin 44% ostoprosessia läpikäyvistä ihmisistä pitävän chat-toimintoa yhtenä kaikkein tärkeimmistä ostokokemusta parantavana toimintona verkkokaupassa.

Muutamissa kaupoissa joita olen itse konsultoinut, chatin lisääminen on selkeästi nostanut konversio% ja yleisen asiakaspalautteen tasoa.

Chatin hyödyt verkkokaupassa

  • Asiakas saa heti tarvittaessa apua ongelmatilanteissa
  • Chatin kautta saadut tiedot ongelmista auttavat kaupan kehityksessä
  • Chatin avulla voidaan tehdä lisämyyntiä
  • Asiakkaan ostokokemus kaupasta on parempi

3. Tee tuotteistasi myyntivideot verkkokauppaan

Saat todella paljon (joidenkin tutkimusten mukaan 79%) enemmän kauppaa sellaisilla tuotteilla, joilla on myyntivideo. Jos hyvä kuvat kertovat enemmän kuin ne kuuluisat 1000 sanaa, niin video mahtaa olla tässäkin aivan ylivertainen. Videot ovat tutkitusti online-markkinoinnissa yksi eniten käytetyimmistä markkinointimuodoista tänä vuonna.

Videoita pystytään tuottamaan omatoimisesti nykytekniikalla hankkimatta ns. ammattilaiskalustoa. Kuluttajaa ei välttämättä kiinnosta videon laatu. Vaan videon välityksellä tuotteesta paremmin saatu kokonaiskuva.  Saat aivan varmasti paremman konversio % verkkokauppaasi kun käytät videoita tuotekuvausten yhteydessä. Hyvä esimerkki on esim; tubettajan tekemä video jostain tuotepaketista jota hän avaa ja kommentoi. –> kurkkaa täältä

  • Video lisää asiakkaan luottamusta ostettavaan tuotteeseen ja yritykseen jota sitä kauppaa
  • Videot vähentävät tuotteiden palautus%
  • Videoita on helppo katsoa / versus tuoteprintin luku.
  • Videoiden avulla nostat verkkokaupan konversiota

Näiden muutaman vinkin avulla saat varmasti nostettua oman verkkokauppasi konversio % tasoa. Jos tarvitset apuja, verkkokaupan myynnin kasvatuksessa, älä epäröi ottaa yhteyttä.

{

voin auttaa sinua kasvattamaan sivustosi tuottavuutta

Ammattilainen näkee nopeasti sivustojen pullonkaulat. Pyydä minulta sivustosi auditointi. Kerron nopeasti kohdat joita siinä kannattaa kehittää. Ota alta yhteyttä, tai juttele minun kanssa chatissa -->oikealla alhaalla

Passe Silvennoinen

yrittäjä, Forta Media

Tehdään töitä yhdessä?